Joulukuusi

Meillä on hauska joulukuusi tänä vuonna. Niin umpi kiero kuin vaan voi olla. Yritettiin sahata sitä ja suoristaa. Aaton aatto iltana taisi kulua lähes kaksi tuntia siihen, että yritetittiin saada kuusi suoraksi. Nyt se näyttää yhdestä kulmasta katsottuna ihan menettelevältä, mutta kaikkialta muualta katsottuna siltä kuin olisi ihan juuri kaatumassa.


Mutta koskaan en muista olleen näin hyvä kuntoista kuusta. Tuossa se on kohta viikon nököttänyt ja ihan muutama havu on irronnut. Se ei varista ollenkaan.


Koirakin on antanut kuusen olla aika rauhassa. Jonkin verran se käy kuusesta juomassa, mutta muuten se ei kuuseen koske. Ajattelin, että tuo meidän rasavili nuori mies saa kuusen nurin monta kertaa. Vili pelkää imuria todella paljon ja säälin jo etukäteen koiraa siitä, että se joutuu kuuntelemaan imurin ääntä monta kertaa päivässä kun imuroin kuusen havuja. No toistaiseksi koira on aika hyvin tuolta ääneltä säästynyt.


Laitoin kuusen jalasta leikatut "siivut" parvekkeelle ja koristelin sinne pienen kuusen.







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Savustettu nieriä

Blogin uudistaminen

Paksuneulanäytteessä