Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2018.

Kevät

Kuva
Ihana kevät, joka vuosi yhtä odotettu. Joskus aiemmin olin sitä mieltä, että kesä on vuoden paras aika. Olen luonteeltani valon ja auringon ystävä, mitä lämpimämpi sen parempi. Mitä vanhemmaksi olen käynyt sen enemmän olen oppinut arvostamaan Suomen vuodenaikoja ja erityisesti kevättä. On niin ihana huomata kuinka luonto herää henkiin. Viime viikonloppuna innostuin pesemään ikkunoita, tai no vain keittiön ikkunat. Oli ihana aloittaa lauantai aamu puuhaillessa kotona kaikkea pientä. Aurinko paistoi niin ihanasti, että päätin ryhtyä pesuhommiin. Ja nyt meidän keittiön ikkunasta näkee taas ulos. Tosin eipä siitä ole maailman kauneimmat näköalat. Kovasti olen yrittänyt etsiä meidän keittiöön uusia verhoja. Varmaan jo ainakin vuoden verran. Mutta en vaan löydä sellaisia jotka miellyttäisi enemmän kuin nämä nykyiset. Meidän puutarhapalstan myötä olen innostunut kaikenlaisesta viherpiipertämisestä. Meillä kasvaa mm. valkosipulia. Tuo jää ihan tänne kotiin kasvamaan, mutta myös p...

Pääsiäisen viettoa

Kuva
Tulihan se kevät ja pääsiäinen meidänkin perheeseen, vaikka kovin viime tippaan sitä laittelin. Minä olen tosiaan opiskellut aika paljon ja muu perhe taitaa olla aika kypsä siihen puuhaan. Kuten näkyy niin koira ainakin kaipaa huomiota. Olimme pääosan pääsiäisestä miehen kanssa ihan kaksin kotona. Sunnuntaina kävimme vanhemmillani kylässä ja omat lapseni olivat mukana. Oli ihan kiva viettää rentouttava päivä nauttien äitini tarjoiluista. Pajunkissoja en meinannut millään löytää tänä vuonna. Kävin monena päivänä kävelemässä ja etsimässä. Lopulta sitten pitkäperjantain aamuna lopulta löysin edes muutaman kissan. Rairuohoni ei ennättänyt ajoissa valmiiksi. Joten mentiin vaan muutamalla pääsiäiskoristeella. Kerran vuodessa olen tehnyt lammasta, Aina pääsiäisen tienoilla. Joten oli tänäkin vuonna pakko noudattaa tuota perinnettä. Tuli taivaallisen hyvää. Jos resepti kiinnostaa niin se löytyy täältä. Vähän ehdin pääsiäisenä rentoutuakin. Alla olevat sukat valmistuivat. Tu...