Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2016.

Herkullinen kanakastike

Kuva
Tein meille tällaista ihanaa kanakastiketta viikonloppuna. Kastikkeen kanssa söimme nuudeleita. Tämä resepti oli vähän hatusta heitetty. Joskus todella monta vuotta sitten tein aikoinaan vähän samantapaista, mutta en onnistunut enää löytämään sitä reseptiä. Ainekset: ruokaöljyä paistamiseen 400 g broilerisuikaleita 2 dl kermaa 2,5 dl Koskenlaskija juustoa Ruoka Chili 1 banaani 1 rkl soijakastiketta mausteeksi maun mukaan Viiden pippurin mausteseosta, cayennepippuria ja korianteria Helppo ja nopea valmistaa. Paistoin ensin broilerisuikaleet öljyssä kypsiksi. Tämän jälkeen lisäsin kerma ja Koskenlaskija juuston. Yleensä vastaavanlaisiin ruokiin olen käyttänyt ihan oikeaa Koskenlaskijaa, mutta ihan sattumalta huomasin kaupassa tämän ruokaversion ja makuna chili houkutteli. Kun olin keitellyt seosta hetken aikaa lisäsin pieniksi paloitellun banaanin, soijakastikkeen ja mausteet. Suolaa en lisännyt ollenkaan- Jos olisin tehnyt tätä pelkästään itselleni, olisin lisännyt muk

Viikonloppu takana

Kuva
Viikonloppu takana. Oli jotenkin todella rankka viikonloppu. Oli kaikkea muuta kuin sellainen kodinhengetär olo. Pikemminkin olen tänä viikonloppuna varmaan muistuttanut enemmänkin jotain ihan hirviötä. No onneksi eilen vietin vähän aikaa leivonnan parissa tein tällaista Kookosomenapannaria. Laitan reseptiä siitä myöhemmin. Ilma on ollut ihana ja meidän perhe on ulkoillut aika paljon. Sain tuon "teinipojankin" useammalle pitkälle lenkille. Tänään käytiin yhdessä "läheisellä" (lenkkiä tuli yhteensä 8 kilsaa) kotieläinpihalla. Ihan kivaa oli, vaikka aika lasten paikkahan tuollainen on. Mutta jopa "teinillä" oli kivaa.  

Ihana olla kotona

Kuva
Olin muutaman päivän työreissulla ja miten ihana olikaan tulla kotiin. Ihan mielellään sitä lähti reissuun, mutta paljon onnellisempi olo oli siinä vaiheessa kun vihdoin taas pääsi omaan kotiin. Sitä näkee puolisonkin ihan eri silmillä taas vähän aikaa. Olemme puolison kanssa olleet hyvin tiiviisti yhdessä koko kesän. Oikeastaan ihan kaikki vapaa-aika vietetään yhdessä. Tällä hetkellä hän on työttömänä ja on vielä enemmän kotona kuin normaalisti. Itse teen jonkin verran etätöitä ja niinäkin päivinä katsellaan toistemme naamoja. Enkä nyt tarkoita, ettenkö ihan mielelläni hänen naamaansa katseli. Joka tapauksessa parisuhteelle tekee kyllä ihan hyvää välillä viettää aikaa erilläänkin, tämä on ainakin oma mielipiteeni. Nyt tätä yksinolon laatuaikaa on tiedossa enemmänkin. Hän itse lähtee alkuviikosta reissuun ja jään koiravahdiksi. Mitähän kivaa sitä keksisi. Vähän luulen kyllä, että se tarkoittaa aikaa jolloin levitän käsityöni pitkin kotia ja ahkeroin niiden parissa. Meidän k

Muutoksia blogiin

Kuva
Muokkailin vähän näitä blogejani. Tuo ns. varsinainen pääblogini tuntuu nyt olevan täynnä pelkkää syöpäkirjoitusta. Päätin pyhittää sen sitä varten ja siitä muut jutut tähän blogiin. Tulevaisuudessa täällä siis tulee omaan ruokajuttujen lisäksi myös sisustusjuttuja, kodin käsitöitä, kukkien hoitoa, ja sen lisäksi kirjoittelen meidän ihan normaalista arjesta. Meitähän asuu kotona enää minä ja aviomies ja kaksi karvaista ystävää.  

Mökkiruokailua

Kuva
Viimeiset melkein kaksi viikkoa ollaan oltu mökillä. Mitään ihmeellisiä ruokakokeiluja ei olla tehty. Mökillä tulee oikeastaan grillattua tai savustettua joka ikinen päivä ja syötyä ulkona. Ainoastaan yksi päivä oli niin tuulinen, että päädyttiin lopulta sisälle syömään. Tässä vähän kuvia meidä kesän ruuista. Mitään ohjeita en nyt laita. Savustettu kala on varmaan ollut parasta mitä ollaan tehty. Kyllä itse savustettu kala aina voittaa kaupan savukalan saati sitten tavallisen uunilohen. Karviaisia tuli niin vähän, että ne syötiin ihan sellaisenaan. Loput marjat lähti anopille. Grillatuista herkuista parasta varmaankin oli possun ulkofilee vartaat, joissa lihapalojen väleissä oli aina puolikas pekonisiivu. Ostettiin mökille uudet varrastikut, jotka on metallia ja ovat puolikuun muotoiset. Ravustaakin kokeilin ensimmäistä kertaa, mutta rapuja saatiin niin vähän ettei niitä kannattanut edes ryhtyä keittämään. Täytyy nyt syksyn myötä vähän ahkerammin kokeilla uutta j