Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2017.

Kakku ongelmia

Kuva
Kirjoittelin jokin aika sitten tehneeni elämäni ensimmäisen täytekakun. Tai siis ainakin ensimmäisen yli kahteenkymmeneen vuoteen. Tein sen silloin irtopohjavuokaan ja kakku oli suhteellisen onnistunut. Se kyllä läsähti vähän, mutta ei mahdottoman paljon. Täyttämällä sen sai ihan hyvännäköiseksi, tai ainakin siedettäväksi. Ostin Annin uunista tällaisen säädettävän kakkuvuoan. Pyöreä kakkuvuoka jonka kokoa voi vaihdella 13 sentistä jopa 31 senttiin. Käytännöllisen oloinen väline, kun meillä on muutenkin kaapit ihan täynnä keittiötarvikkeita. Mutta en vaan onnistu tekemään tällä uudella vuoalla hyvää täytekakkupohjaa. Olen kaksi kertaa kokeillut sillä samalla reseptillä jota käytin syntymäpäiviäni varten. Ja molemmilla kerroilla kakkupohja läsähtää ihan mielettömän pieneksi. Heti uunista otettua se on hyvännäköinen, ja sitten se läsähtää. Ei varmaan auta muuta kuin yrittää vielä uudelleen. Yllä on vielä uudelleen kuva tuosta syntymäpäivilleni tekemästäni kakusta.

Leipäjuustoa

Kuva
Tämä on harvinaista herkkua meillä. Olimme Itäkeskuksessa uuden kauppakeskuksen avajaisissa ja ostin Citymarketista tarjouksessa olevaa leipäjuustoa. Yksi paketti oli euron. Tuosta riitti juuri ja juuri kahdelle aikuiselle jälkiruoaksi. Käytin leipäjuuston uunissa noin 20 minuutin ajan ja lorautin mukaan vähän kuohukermaa. Päälle pakastelakkoja. Kyllä oli hyvää. Samalla tuli testattua meidän uudet vuoat. Aviomies toi tuollaiset pienet vuoat tuliaiseksi laivaristeilyltä. 

Syksy

Kuva
Ihan liikaa on kyllä tänä syksynä satanut. Eipä ole ollut montaa sellaista päivää, että olisimme päässeet lenkille ilman sadetta. Tänään siihen onneksi oli mahdollisuus.

Syntymäpäivälahja

Kuva
Sain tällaisen lahjan vanhemmiltani. Kustavin savipajan kynttelikkö. Isäni on kotoisin Turun saaristosta ja Kustavin savipajalla tulee vierailtua lähes joka kesä. Minulla on heidän kahviastiasta, värinä meri. Tämän kynttelikön väriä en nyt saa päähäni, olisikohan Lemmikki.

Ihana anoppi

Kuva
Minulla on aivan ihana anoppi. Tällaista ihanaa kukkaloistoa ollaan saatu ihastella hänen viime käyntinsä jälkeen.

Synttäreiden viettoa taas

Kuva
Viikko sitten viikonloppuna juhlittiin yksiä synttäreitä ja nyt juhlittiin kaksia synttäreitä. Meidän elämähän on yhtä juhlimista. :) Meillä on aviomieheni kanssa syntymäpäivät peräkkäisinä päivinä ja nyt molemmat päivät sattui vielä viikonloppuun. Näin aikuisiällä ei todellakaan tule juhlittua syntymäpäiviä mitenkään erityisesti. Etenkään kun ei ollut kyse pyöreistä päivistä. Täytin tänä vuonna 45 vuotta. Muistan kuinka kymmenen vuotta sitten syntymäpäivät oli todella rankka paikka. Ajattelin mielessäni kuinka olen jo todella lähellä neljääkymmentä. Nyt ei ollut mitenkään samanlaisia ajatuksia. Päätin kuitenkin, että nyt on hyvä tekosyy pitää pienet kahvikutsut. Vieraina oli molemmat lapseni, vanhempani, siskoni ja mieheni äiti. Yleensä äitini on aina hoitanut täytekakkupuolen. Hän on ihan loistoleipuri ja hänen leipomusten rinnalla suorastaan nolottaa tehdä mitään omaa. Tänä vuonna päätin kuitenkin tehdä jotakin radikaalia ja tehdä itse täytekakun. Olen muistaakseni tehnyt va

Mustikkapiiras

Kuva
Pohja: 1 dl juoksevaa Oivariinia ½ dl sokeria 1 kananmuna ½ dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta ½ tl vaniljasokeria 3½ dl kaurahiutaleita Täyte: 3 dl pakastemustikoita 1 tl perunajauhoja 200 g maustamatonta tuorejuustoa 1 kananmuna ½ dl sokeria Käytin tämän tekemiseen noin 24 cm sydänvuokaa. Vuoka on lojunut kaapissa varmaan vuoden ja en ole saanut aikaiseksi kertaakaan käyttää sitä. Voitelin aluksi vuoan hyvin. Sitten sekoitin keskenään rasvan, sokerin ja kananmunan. Tämän jälkeen lisäsin kuivat aineet ja sekoitin todella nopeasti. Taputtelin seoksen vuoan pohjalle ja reunoille. Tuohon 24 cm vuokaan olisi taikinaa saanut olla ihan hitusen enemmän. Oli vaikea saada taikinaa nousemaan reunoille asti. Tässä reseptissä olisi pitänyt tehdä noin parin sentin reunat taikinalla. Minulla ne jäivät pienemmäksi. Käytin pakastemusikoita ja lisäsin niihin ihan ensimmäiseksi yhden teelusikallisen perunajauhoja. Lisäsin mustikat pohjan päälle. Seuraavaksi sek

Synttäreiden viettoa

Kuva
Meillä kävi viikonloppuna vieraita pitkästä aikaa. Aviomieheni pojanpoika täyttää pian 5 vuotta ja olin käynyt ostamassa hänelle synttärilahjan. Oli kiva nähdä kuinka poika todella innoissaan kokosi legoja. Meillä ei ole oikein mitään leluja, joten tuollaisella pienellä tulee helposti aika pitkäksi. Tein mustikkapiirakkaa. Lisäksi tarjolla oli karjanpiirakkaa, ostosellaisia, ja itse tekemääni munavoita. En ole muuten koskaan itse tehnyt karjalanpiirakoita, olisi kiva joskus kokeilla. Tämä mustikkapiiras oli ensimmäistä kertaa kokeilussa ja oli niin hyvää, että sitä pitää joskus myöhemmin tehdä uudelleen. 5 vuotias vieraskin tykkäsi piirakasta. Kysyi äidiltään, voisiko äitinsä joskus leipoa samaa piirakkaa.