Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2017.

Satokassi

Kuva
Eräs kollega teki aloitteen, että perustetaan työpaikalleni oma ruokarinki. Olin tällä viikolla mukana ringissä ensimmäistä kertaa. Yhden kassin hinta on 15 euroa ja siinä oli tällä viikolla kilo perunoita (Annabelle), kilo porkkanoita, tillinippu, kesäkurpitsa, vihersalaattia, mangoldia, lehtikaalia ja palmukaalia. Näistä molemmat kaalit ja mangoldi olivat ihan uusi tuttavuus. Ja perunoistakaan en ole Annabelleä maistanut aikaisemmin. Ainakin näin ensimaistamalta molemmat kaalit olivat todella hyvät.

Mitä meille kuuluu?

Kuva
Mitäpä meidän perheeseen kuuluu? Syksy on taas startannut ja lomat on ohi. Kuukausi töitä takana ja on jo sellainen olo, että oliko sitä kesälomaa ollenkaan. Kelitkin alkaa olemaan niin kylmiä, että hiljalleen on siirryttävä syksyisimpiin vaatteisiin. Ja alkoiko se kesä oikeastaan koskaan. Ei ainakaan säiden puolesta minun mielestäni. Meidän perheen nuorimmainen oli viime viikonloppuna pitkästä aikaan kylässä. Käytiin ensin yhdessä sieniretkellä, josta ei valitettavasti tullut yhtään valokuvaa otettua. Sen jälkeen teimme pannukakkua, jota nautittiin kermavaahdon, mansikkahillon ja pakastimesta sulatettujen lakkojen kera. Lakat sopi todella hyvin tuohon kokonaisuuteen. En ole moneen vuoteen säilönyt lakkoja, mutta nyt tänä vuonna ostin niitä. Osittain sen vuoksi, että mustikassa ei juurikaan tullut käytyä. Hiljalleen elämä alkaa helpottamaan tuon meidän koiran kuoleman jälkeenkin. Pahin suru on mennyt ohi, mutta ei taida mennä päivääkään etteikö meidän prinsessaa tulisi ajate...