Mitä meille kuuluu?

Mitäpä meidän perheeseen kuuluu? Syksy on taas startannut ja lomat on ohi. Kuukausi töitä takana ja on jo sellainen olo, että oliko sitä kesälomaa ollenkaan. Kelitkin alkaa olemaan niin kylmiä, että hiljalleen on siirryttävä syksyisimpiin vaatteisiin. Ja alkoiko se kesä oikeastaan koskaan. Ei ainakaan säiden puolesta minun mielestäni.


Meidän perheen nuorimmainen oli viime viikonloppuna pitkästä aikaan kylässä. Käytiin ensin yhdessä sieniretkellä, josta ei valitettavasti tullut yhtään valokuvaa otettua. Sen jälkeen teimme pannukakkua, jota nautittiin kermavaahdon, mansikkahillon ja pakastimesta sulatettujen lakkojen kera. Lakat sopi todella hyvin tuohon kokonaisuuteen. En ole moneen vuoteen säilönyt lakkoja, mutta nyt tänä vuonna ostin niitä. Osittain sen vuoksi, että mustikassa ei juurikaan tullut käytyä.



Hiljalleen elämä alkaa helpottamaan tuon meidän koiran kuoleman jälkeenkin. Pahin suru on mennyt ohi, mutta ei taida mennä päivääkään etteikö meidän prinsessaa tulisi ajateltua. Yllättävän hyvin nuorempi koira on sopeutunut olemaan päivisin yksin.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Savustettu nieriä

Joulukalenterin 18. luukku

Juhannusleipä tekeillä