Herkullinen kanakastike
Tein meille tällaista ihanaa kanakastiketta viikonloppuna. Kastikkeen kanssa söimme nuudeleita. Tämä resepti oli vähän hatusta heitetty. Joskus todella monta vuotta sitten tein aikoinaan vähän samantapaista, mutta en onnistunut enää löytämään sitä reseptiä.
Ainekset:
ruokaöljyä paistamiseen
400 g broilerisuikaleita
2 dl kermaa
2,5 dl Koskenlaskija juustoa Ruoka Chili
1 banaani
1 rkl soijakastiketta
mausteeksi maun mukaan Viiden pippurin mausteseosta, cayennepippuria ja korianteria
Helppo ja nopea valmistaa. Paistoin ensin broilerisuikaleet öljyssä kypsiksi. Tämän jälkeen lisäsin kerma ja Koskenlaskija juuston. Yleensä vastaavanlaisiin ruokiin olen käyttänyt ihan oikeaa Koskenlaskijaa, mutta ihan sattumalta huomasin kaupassa tämän ruokaversion ja makuna chili houkutteli. Kun olin keitellyt seosta hetken aikaa lisäsin pieniksi paloitellun banaanin, soijakastikkeen ja mausteet. Suolaa en lisännyt ollenkaan-
Jos olisin tehnyt tätä pelkästään itselleni, olisin lisännyt mukaan sipulia. Mutta nyt oli tarkoitus hemmotella poikaani ja hän ei mikään sipulin suurin ystävä. Ajattelin, että kun hän pitkästä aikaa tuli käymään kotona, niin jätän sen sipulin pois. Banaani tekee ruuasta ihanan makeaa.
Lisukkeena oli siis nuudeleita. Sen lisäksi valmiin annoksen päälle kaadoin hapanimeläkastiketta.

Kommentit
Lähetä kommentti