Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2017.

Kössi Kengurua lautasella

Kuva
Meillä kokeiltiin jotain vähän eksoottisempaa tänä viikonloppuna, nimittäin kengurua. Olin jo tehnyt viikonlopun ostokset kun ihan vahingossa törmäsin kaupan pakastetiskillä kenguruun. Oli pakko ottaa kokeiltavaksi ja oli kyllä hyvää. Saattaa olla, että meillä syödään toistekin kengurua. Googlailin vähän aikaa erilaisia reseptejä ja päädyin paistamaan kengurun. Paketissa oli 3 isoa filettä. Nuijin niitä vähän ohuemmiksi ja maustoin suolalla ja viiden pippurin -mausteella. Paistoin noin 5 minuuttia per puoli. Tämän jälkeen leikkasin fileet ohuehkoiksi paloiksi. Tein kastikkeen kermasta, johon tuli mukaan samaa viiden pippurin maustetta ja ihan hitusen suolaa. Lisäksi kaadoin joukkoon ehkä ruokalusikallisen verran soijakastiketta. Kiehautin seoksen ja lisäsin joukkoon viipaloidut kengurut. Lisukkeena meillä oli peruna-bataattisosetta. Maku oli ihan miellyttävää. Maistui aika paljon samalta kuin esim. hevonen, mutta ainakin minun mielestä parempaa kuin hevonen. Kengurun k...

Luumutortut vaniljatwistillä

Kuva
Minulla jäi joulusta yli voitaikinaa. Viime viikonloppuna kun tuli vieraita, ajattelin että taikinaa voisi hyödyntää. Kaapista löytyi myös luumumarmeladia. Mutta kun joulu oli jo ohi, ei tehnyt enää mieli varsinaisia joulutorttuja. Pohdiskelin pitkään miten tehdä niistä vähän erilaisia. Tänä jouluna kauppoihin oli tullut erilaisia marmeladeja joulutortuille. Kokeiltiin omenakaneli-versiota, mutta se ei välttämättä ollut minun makuuni. Jo viime vuonna ihastuin viikunahilloon ja yleensä teenkin joulutortut niin, että puolet pellistä on luumulla ja puolet viikunalla. Mieheni nimittäin ei ollut innostunut tuosta viikunahillosta. Joulu on kuitenkin jo mennyt ohi ja meillä oltiin syöty harvinaisen paljon joulutorttuja. Nyt ei enää tehnyt yhtään mieli. Pähkäilin ja pähkäilin mitä niistä tekisin. Lopputuloksena oli vaniljan ja luumun yhdistelmä. Laitoin torttujen pohjalle paistonkestävää vaniljakreemiä, suljin tortut kukan muotoon ja sitten päälle luumumarmeladi. Kukkaversio oli ko...

Vuoden ensimmäiset kahvittelut

Kuva
Vuoden ensimmäiset vieraat kävivät. Olen enemmän ja vähemmän viettänyt aikaa keittiössä tänä viikonloppuna. Kuten tuosta "rinnakkais"blogistani voi lukea, olen toipumassa syöpäleikkauksesta. Viimeinen vuosi on kulunut enemmän ja vähemmän sairastellessa ja isoin leikkaus oli joulukuun alussa. Mieheni poika kävi meillä kylässä avovaimonsa ja heidän pojan kanssa. Vähän oikeastaan huvitti kun mietin miten eri tavalla vouhotin keittiössä verrattuna siihen kun omat lapset kyläilevät. Silloin ei ole niin väliä juodaanko kahvit mukeista vai kahvikupeista jne. Joulupukki oli sekoillut osoitteen kanssa, kun meiltä löytyi miehen lapsenlapselle vielä yksi pakettikin. Ja olikin mieluinen paketti. Tein kattauksen yhdistelemällä kahta eri astiastoa, Arabian Arcticaa ja Kustavin savipajan astiastoa. Nuo Arabian valkoiset on mielestäni jotenkin niin tylsät. Savipajan kahvikupit (tai siis ne jotka minä omistan) ovat niin pienet, että niihin ei paljon kahvia mahdu. Meillä oli...

Mustikkapiirakka

Kuva
150 g voita 1 dl sokeria 1 kananmuna 1 tl leivinjauhetta 1 dl vehnäjauhoja 1 dl karkeita vehnäjauhoja 1 dl kaurahiutaleita ja kauraleseitä sekoitusta (Elovena) 2 dl kaurahiutaleita 3 dl mustikoita 1 dl sokeria 1 kananmuna 2 dl kermaviiliä Eilen innostuin pitkästä aikaa leipomaan. Vai pitäisiköhän sanoa, että pitkästä aikaa oli voimia leivontaan. Hiljalleen alkaa kunto palautumaan joulukuun alun leikkauksesta. Tämä ohje on hatusta heitetty, aineksina on käytetty vähän sitä sun tätä mitä löytyi kaapista. Aloitin vatkaamalla huoneenlämpöisen voin ja sokerin keskenään ja tähän lisäsin kananmunan. Tämän jälkeen sekoitin keskenään kaikki kuivat aineet. Käytin sekä tavallisia että karkeita vehnäjauhoja ihan sen takia, että halusin yhden jauhopussin tyhjäksi. Samoin lesesekoitusta laitoin mukaan tyhjentääkseni kaappia. Kuivat aineet sekoitin lopulta taikinan joukkoon. Piirakkavuokani on noin 22 senttiä halkaisijaltaan. Levitin taikinan pohjalle, ja sen päälle jäiset musti...

Kinkkupiirakka

Kuva
500 g lehtitaikinalevyä 350 g palvikinkkua 2,5 dl kuohukermaa 1 iso sipuli 2 kananmunaa 200 g aurinkokuivattutomaatti tuorejuustoa 100 g maustamatonta tuorejuustoa pari kierrosta Santa Marian Chili Explosonia ja Viiden pippurin maustetta 500 g juustoraastetta Tässä taas yksi versio lempikinkkupiirakastani. Olen nyt kolme tai neljä kertaa tehnyt samalla tyylillä, mutta olen vaihdellut täytteitä. Tällä kertaa käytin vain palvikinkkua ja sipulia, juustona puolestaan oli aurinkokuivattuja tomaatteja. Tämä on erittäin helppo piirakka. Käytän valmista lehtitaikinalevyä, jonka ensin sulatan ja kaulin sitten koko pellin kokoiseksi. Kinkkuviipaleet asettelen pohjan päälle ja sitten todella hienoksi hakattua sipulia. Loput ainekset erikseen sekaisin keskenään ja lusikalla piirakan päälle. Uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia. Kuva on todella huono. Kännykkäni hajosi muutama päivä sitten ja siinä on ollut todella hyvä kamera. En ole vielä saanut vietyä kännykkää huoltoon j...

Vuoden ensimmäinen päivä

Kuva
Tänään onkin sitten vuoden ensimmäinen päivä. Ja pakko myöntää, että on ollut vähän krapulainen olo. Otan alkoholia todella harvoin ja eilen innostuin juomaan sekä valkoviiniä että kuohuviiniä. Olin varma, etten jaksa valvoa edes puolille öille, mutta lopulta menin nukkumaan vasta joskus puoli yhden aikaan yöllä. Koirat ottivat vuoden vaihteen aika rauhallisesti. Nuorempi koira ei oikeastaan edes kiinnittänyt huomiota raketteihin. Vanhempi koira pysyi rauhallisena jos sen vieressä istui sohvalla ja välillä vähän silitteli sitä. Ruokana tosiaan oli eilen mainitut hot dogit perunasalaatilla.