Luumutortut vaniljatwistillä

Minulla jäi joulusta yli voitaikinaa. Viime viikonloppuna kun tuli vieraita, ajattelin että taikinaa voisi hyödyntää. Kaapista löytyi myös luumumarmeladia. Mutta kun joulu oli jo ohi, ei tehnyt enää mieli varsinaisia joulutorttuja. Pohdiskelin pitkään miten tehdä niistä vähän erilaisia.


Tänä jouluna kauppoihin oli tullut erilaisia marmeladeja joulutortuille. Kokeiltiin omenakaneli-versiota, mutta se ei välttämättä ollut minun makuuni. Jo viime vuonna ihastuin viikunahilloon ja yleensä teenkin joulutortut niin, että puolet pellistä on luumulla ja puolet viikunalla. Mieheni nimittäin ei ollut innostunut tuosta viikunahillosta.

Joulu on kuitenkin jo mennyt ohi ja meillä oltiin syöty harvinaisen paljon joulutorttuja. Nyt ei enää tehnyt yhtään mieli. Pähkäilin ja pähkäilin mitä niistä tekisin. Lopputuloksena oli vaniljan ja luumun yhdistelmä. Laitoin torttujen pohjalle paistonkestävää vaniljakreemiä, suljin tortut kukan muotoon ja sitten päälle luumumarmeladi.


Kukkaversio oli kokeilussa ensimmäistä kertaa ja tykästyin siihen. Laitan hillon aina vasta sakaroiden päälle, kun sillä tavalla sakarat yleensä pysyy helpommin kiinni eikä lähde irtoilemaan. Tällä samalla versiolla täytyy kokeilla myös jotain kesäistä torttua myöhemmin, esim. vanilja ja vadelmamarmeladi.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Savustettu nieriä

Joulukalenterin 18. luukku

Juhannusleipä tekeillä