Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2017.

Hyvää vappua

Kuva
Hyvää vappua! Meillä lähdetään tänään nauttimaan muiden tekemästä ruuasta eli ulos syömään. Kiva kun ei itse tarvitse kokata.

Monopolia ja skumppaa

Kuva
Meillä on aina pelattu paljon. Pelit ja lukeminen kuuluivat lasten arkeen jo ihan pienenä. Tosin nuorempi, jolla on aspergerin syndrooma, innostui peleistä huomattavasti myöhemmässä iässä kuin siskonsa. Vietettiin vappua näin ennenaikaisesti, koska poika lähtee huomenna taas toiseen kotiinsa. Kaivettiin vanha monopoli esiin ja juotiin samalla pullo skumppaa. Hauskaa muuten tuo Avivan uusi skumppa, joka jotenkin pyörteilee. Se oli todella hauskan näköistä lasissa. Maku ei kieltämättä ollut mikään maailman miellyttävin. Täytyy joskus toisten kokeilla toisenkin makuisia. Näitähän on värinä vaikka minkälaisia.

Aaltomaljakko

Kuva
Meillä on kaksi Aalto-maljakkoa, mutta olen jotenkin todella huono ottamaan niitä käyttöön. Tulppaaneille se on ihan hyvä, mutta muuten minun on jotenkin vaikea sijoittaa siihen kukkia. Meillä on lähikaupassa tulppaanit olleet tarjouksessa. Viikko sitten yksi paketti maksoi euron ja tänään hinta oli enää 80 senttiä/paketti. Oli pakko tänään ostaa uusia.

Pääsiäisen kattaus

Kuva
Olimme pääsiäisen mökillä. Toisin sanoen, meidän pääsiäistä vietettiin siivouksen, pihatöiden ja grillauksen lomassa. Pääsiäisen kattauskin oli siis hyvin arkinen. Sää oli pakkasen puolella lähes koko ajan, mutta koska oli aurinkoista ja ei tuullut niin pääsimme ensimmäisenä pääsiäispäivänä jopa ruokailemaan pihalle.

Vuosittainen lammaspäivä

Kuva
Vuosittainen lammaspäivä tänään. Etuajassa, koska olemme pääsiäisen mökillä, ainakin näillä näkymin. Itse asiassa lammasta voisi tehdä paljon useammainkin, tykkään sen mausta. Tähän pataan tuli 1 pkt pekonia reilu 1 kg lampaan paistia 5 sipulia 5 pientä valkosipulinkynttä viidenpippurinmaustetta 2 tl suolaa 500 g paseerattua tomaattia 2 rkl tomaattipyrettä 1 kanelitanko 3 laakerinlehteä 2 tl muscavadosokeria 4 dl punaviiniä Leikkasin lampaan aika isoksi paloiksi. Koirat sai herkuksi kaikki rusto- ja kalvopalat. Sipulit jätin myös aika isoiksi paloiksi ja valkosipulit kokonaisiksi. Paitsoin lampaan palat neljässä erässä paistinpannussa ruskeiksi yhdessä pekoniviipaleiden kanssa. Jokaisen pannullisen jälkeen laitoin pannun huuhteluveden pataan. Viidennessä pannussa paistoin sipulit ruskeiksi. Tämän jälkeen yhdistin kaikki ainekset pataan ja annoin olla 150 asteisessa uunissa reilut 3 tuntia. Lisukkeena oli täysjyväriisiä. Tuon padan ostin viime viikonloppuna Lidl

Pääsiäinen

Kuva
Täällä lpvasti odotetaan pääsiäistä.