Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2015.

Broilerinachot

Kuva
Ainekset: 200 g broilerisuikaleita 1 rkl öljyä 1 paprika 1 sipuli 200 g maissilastuja 1 prk Tex mex juustokastiketta 1 prk salsadippiä, keskivahva tai vahva 200 g maustamatonta tuorejuustoa 150 g emmental-mozzarellajuustoraastetta  Ensimmäisenä paista broilerit rasvassa kypsiksi. Suikaloi samaan aikaan paprika ja sipuli. Lisää ne pannulle kuullottumaan pariksi minuutiksi. Sen jälkeen levitä maissilastut laakealle vadille. Kaada päälle juustokastike. Lisää juustokastikkeen päälle broileriseos. Sekoita keskenään salsadippi ja tuorejuusto ja lusikoi se broilereiden päälle.  Ripottele viimeisenä pinnalle juustoraaste ja gratinoi 225 asteisen uusin yläosassa 10-15 minuuttia kunnes juusto on sulanut ja saanut kauniin värin. Kuvissa ensimmäisenä ennen uuniin laittamista ja uunin jälkeen. .

Kylmäsavulohikakku

Kuva
Tämä ohje on alunperin  Valion sivuilta, mutta tein siitä vähän omanlaisen version. Tämä on tehty halkaisijaltaan 26 sentin irtopohjavuokaan. Pohja: 200 g hapankorppuja 75 g voita 1 dl maitoa Täyte: 5 liivatelehteä sitruunamehua 250 g kylmäsavulohta 2 dl kuohukermaa 400 g sitruunanmakuista tuorejuustoa 200 g maustamatonta tuorejuustoa 2 dl kermaviiliä 1 sitruuna 1 tl sitruunapippuria ½ dl ruohosipulia ½ tl suolaa Pohjaa varten murskasin hapankorput laittamalla ne muovipussiin ja nuijimalla niitä lihanuijalla. Jätin palat suhteellisen isoiksi, mutta se ei lopputuloksessa mitenkään haitannut. Paloihin sekoitin maidon ja sulatetun voin ja sitten seos irtopohjavuoan pohjalle. Täytteen valmistamisen aloitin laittamalla liivatteet kylmään veteen ja puristin sitruunamehun. Sitruunamehusta laitoin tilkan kattilaan liivatteita varten ja noin 5 desiä täytteeseen. Seuraavaksi viipaloin kalan pieniksi paloiksi ja sekoitin kalan joukkoon kaikki 3 tuorejuustopurkkia, ker

Mokkapalat

Kuva
Ainekset 3 kananmunaa 3 dl sokeria 150 g sulatettua jäähtynyttä voita 5 dl vehnäjauhoja 3 rkl tummaa kaakaojauhetta 2 tl leivinjauhetta 1 tl vaniljasokeria 1 dl kahvia 1 dl maitoa Kuorrute:  6 rkl kuumaa kahvia 50 g voita 4 dl tomusokeria 2 tl vaniljasokeria 3 rkl kaakaojauhetta Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi ja lisää siihen jäähtynyt voisula. Yhdistä keskenään vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja vaniljasokeri sekä yhdistä kahvi ja maito. Lisää munavaahtoon vuorotellen kuivia aineita ja maitokahvia varovasti siivilän läpi. Tässä vaiheessa ei enää kannata sekoittaa kuin varovasti.  Jos pidät kahvin mausta, voit myös käyttää pelkkää kahvia tai vaihtoehtoisesti kahvin voi korvata maidolla. Itse käytän yleensä puolet ja puolet.  Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista uunin alatasolla 200 asteessa noin 15 minuuttia. Ota tämän jälkeen pelti uunista ja anna jäähtyä kokonaan. Kuorrutusta varten

Vispipuuro

Kuva
Eilen aamulla mietin hetken, että mikä olisi hyvä aamupala tuolle aamulle. Olimme lähdössä juhliin, joissa tarjoillaan iltapäivällä ruoka. Se olisi kuitenkin vasta myöhemmin iltapäivällä ja tuli mieleen, että pitkästä aikaan teen vispipuuroa ja pääsen samalla käyttämään edellisen vuoden puolukoita pakastimesta. Ainekset: 4 dl pakastepuolukoita 8 dl vettä 1/4 tl suolaa ½ dl sokeria 1 1/4 dl mannaryynejä Ihan ensimmäisenä annoin puolukoiden ja veden kiehua noin 10 minuuttia. Keittoaika vaihtelee 5-15 minuutin välillä. Tämän jälkeen lisäsin joukkoon suolan ja sokerin ja mannaryynit. Keitin seosta noin 10 minuuttia. Laitoin puuron jäähtymään jääkaappiin ja sitten vaan sähkövatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi. Itse en siivilöinyt marjoja keittämisen jälkeen. Eli joukkoon jäi "sattumia", joka aiheuttaa sen, että puuro ei välttämättä vaahtoudu kuohkeaksi. Mutta eipä se ainakaan meidän perhettä haitannut.

Tonnikalapiirakka

Kuva
Pohja: 1 pkt ruisperunataikinaa Täyte: 1 tlk tonnikalaa paloina öljyssä 1 tlk tonnikalaa maustettuna sitruunaalla ja pippurilla 1 prk Flora Ruoka 15 % 2 kananmunaa n. 2 dl juustoraastetta hitusen Herbs de Provence mausteseosta, chiliä ja mustapippuria Kiireisen aikataulun ja oikeastaan eniten oman tämän hetkisen henkisen hyvinvoinnin takia tämä piirakka tuli nyt tehtyä valmispohjasta. Voimavarat ovat vähissä. Sulatin ensin taikinaa tunnin verran huoneenlämmössä, jonka jälkeen painelin sen piirakkavuokani pohjalle ja reunoille. Seuraavaksi levitin päälle tonnikalat. Ensimmäisestä purkista valutin öljyt pois, mutta tuon sitruunalla ja pippurilla maustetun tonnikalan kaadoin liemineen pohjan päälle. Tämän jälkeen sekoitin erillisessä kulhossa Flora Ruokakerman, 2 kananmunaa, noin ½ dl juustoraastetta ja mausteet. Nämä lisäsin tonnikalapalojen päälle. Näiden päälle sitten loput juustoraasteesta. Uunissa tämä herkku oli 225 asteessa alatasolla noin 40 minuuttia.

Mustikkapiirakka

Kuva
Tällaisen ihanan mustikkapiirakan leivoin toissa muutaman viikon takaisen mökkireissun jälkeen. Ainekset: Pohjaan:  3 dl vehnäjauhoja 125 g jääkaappikylmää margariinia tai voita 2-3 rkl vettä Täyte: n. 500 g tuoreita mustikoita 2 rkl perunajauhoja 1 rkl sokeria Leivonta aloitettiin luonnollisesti pohjan tekemisestä. Ensin jauhot mitataan kulhoon ja niiden joukkoon sekoitetaan paloiteltu margariini tai voi. Tällä kertaa käytin margariinia. Margariini ja jauhot nypitään murumaiseksi massaksi. Tämän voi tehdä käsin tai haarukalla, itse tykkään tehdä nimenomaan käsin. Tai vaihtoehtoisesti saman voi tehdä monitoimikoneella. Kun seos on murumaista, lisätään kylmä vesi. Tämän jälkeen taikinaan ei saa enää vaivata, muuten se sitkistyy. Seuraavaksi taikina levitetään piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Oma piirakkavuokani on noin 25 cm halkaisijaltaan. Kun pohja on levitetty tasaisesti, piirakkavuoka taikinoineen laitetaan puoleksi tunniksi jääkaappiin. Suoraan

Mallasleipä

Kuva
Ainekset: 1 l kiehuvaa vettä 3 dl kaljamaltaita 2 dl ruisjauhoja 2 dl kädenlämpöistä vettä 50 g hiivaa 2 tl suolaa ½ dl siirappia 2 dl kauraleseitä n. 15 dl vehnäjauhoja Ihan ensimmäiseksi sekoitin kaljamaltaat litraan kiehuvaa vettä ja näiden joukkoon ruisjauhot. Seoksen annoin turvota noin 3 tuntia. Seos näytti kaikkea muuta kuin herkulliselta. Kolmen tunnin päästä lämmitin 2 dl vettä kädenlämpöiseksi ja liuotin siihen hiivan. Lisäsin suolan ja siirapin. Tämän seoksen lisäsin kaljamaltaiden joukkoon yhdessä kauraleseiden kanssa. Seuraavana vaiheea oli sitten vehnäjauhojen alustaminen taikinaan. Omaan taikinaan meni kyllä jonkin verran enemmän jauhoja kuin tuo 15 dl. Kun taikina oli alustettu valmiiksi, jätin taikinan kohoamaan puoleksi tunniksi. Omat leipävuokani ovat aika pienet, ja tein lopulta neljä leipää. Ehkä olisi riittänyt kolmeen vuokaan. Vaivasin taikinan suunnilleen samankokoiseksi kuin vuoka on. Vuoat voitelin voilla etukäteen.  S

Voikanaa

Kuva
Eilen meillä oli kokeilussa voikana. Olen tätä usemman kerran syönyt ravintolassa, mutta kokkailuna uusi kokemus. Ohje on alunperin Pirkan ohje. Ainekset: 500 g broilerin fileepihvejä, maustamattomia 3 rkl voita 1 sipuli 3 valkosipulinkynttä  2 tl inkivääritahnaa 2 tl garam masalaa 1 tl juustokuminaa 500 g paseerattua tomaattia 3 rkl tomaattipyrettä 1 kuivattu chilipalko 1 tl suolaa ripaus sokeria 2 dl ruoanvalmistuskermaa Ihan ensimmäisenä paloittelin broilerit pienemmiksi paloiksi ja ne ruskistin ne paistokasarissa voissa. Tämän jälkeen siirsin broilerit odottamaan lautaselle. Seuraavaksi paloittelein sipulin, suhteellisen isoksi paloiksi. Valkosipulit hienonsin pienemmiksi paloiksi. Kuullotin sipulin ja valkosipulin voissa ja lisäksin joukkoon inkivääritahnan, garam masalan ja juustokuminan. Seuraavana vuorossa oli paseeratun tomaatin ja tomaattipyreen lisääminen ja näiden jälkeen murensin chilin joukkoon ja lisäsin suolan ja sokerin. Kuumensi

Syntisen hyvä leipä

Kuva
Tämän leivän jälkeen ei koskaan enää tee mieli ostaa kaupan leipiä. Tämä leipä on jotakin niin käsittämättömän hyvää. Ainekset: 5 dl vettä 50 g hiivaa 1 dl kauraleseitä 1 dl ohrahiutaleita 1,5 rkl siirappia 2 tl suolaa n. 8 dl vehnäjauhoja  Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja sekoita sen joukkoon tuorehiiva. Lisää tämän jälkeen seokseen leseet, ohrahiutaleet, siirappi ja suola. Sekoita seos sekaisin ja jätä noin puoleksi tunniksi liinan alle turpoamaan.  Lisää seuraavaksi vehnäjauhot ja alusta taikinaksi. Taikina saa jäädä löysäksi. Kaada seos voideltuihin leipävuokiin ja anna kohota liinan alla toiset puoli tuntia. Paista 250 asteessa noin 25 minuuttia. Kokeile kypsyys puutikulla, tikkuun ei saa jäädä taikinaa.

Leipä

Kuva
Tällaista helppoa leipää meillä leivottiin tänään. Ainekset: 7 dl vehnäjauhoja ½ pussia kuivahiivaa 3 dl lämmintä vettä 2 tl suolaa 1½ tl sokeria 2 rkl oliiviöljyä Voiteluun: 1 kananmuna 1 rkl vettä Ihan ensimmäisenä sekoitetaan kuivat aineet keskenään. Sen jälkeen kuivat aineet sekoitetaan veden joukkoon ja alustetaan taikinaksi öljyn avulla. Kohotus noin tunnin ajan liinalla peitettynä. Tämän jälkeen taikinasta leivotaan leipä ja annetaan kohota vielä puoli tuntia. Lopulta leivän päälle leikataan risti terävällä veitsellä ja ennen uunin laittoa leipä voidellaan. Paistoaika 175 asteen uunissa noin 45 minuuttia.

Mansikkakääretorttu

Kuva
Ainekset:  Pohja: 3 kananmunaa 1,5 dl sokeria 1 dl perunajauhoja 0,5 dl kaakaojauhetta 1 tl leivinjauhetta Täyte: 1 litra mansikoita 2 dl kermavaahtoa  Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään perunajauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe. Lisää seos varovasti munavaahtoon lastalla käännellen. Kaada taikina uunipelille ja paista 200 asteen uunin lämmössä noin 8 minuuttia. Levitä puhtaalle leivinpaperille sokeria. Kumoa torttupohja sokeroidulle leivinpaperille ja irrota varovasti pohjassa kiinni oleva leivinpaperi. Jätä leivinpaperi pohjan päälle ja anna pohjan jäähtyä kokonaan. Vaahdota kermavaahto ja pilk noin puolet mansikoita pienemmiksi paloiksi. Lisää jäähtyneelle torttulevylle kermavaahtoa ja mansikoita. Rullaa kääretorttu rullaksi leivinpaperin avulla. Levitä loppu kermavaahto rullatulle kääretortulle ja koristele mansikoilla.

Sämpylät

Kuva
Tein tänään sämpylöitä. Tämä oli vähän niin kuin kokeilu. Minulla oli avattu kermaviili, josta halusin päästä eroon. Aiemmin en ole laittanut sämpylöihin kermaviiliä. Annoksesta tuli 20 sämpylää. Ainekset: 4 dl vettä 1 dl kermaviiliä 1 pss kuivahiivaa 1 rkl sokeria ½ rkl suolaa n. 12 dl vehnäjauhoja 1 dl öljyä Sekoitin ensin keskenään sokerin, suolan, kuivahiivan ja pienen määrän jauhoista. Kuivahiivaa käyttäessä nesteen tulee olla lämpimämpää kuin tavallista kiivaa käyttäessä. Sekoitin jauhoseoksen nesteeseen ja sen jälkeen lisäksin hiljalleen jauhoja. Alustamisen loppuvaiheessa lisäsin öljyn. Annoin sämpylöiden kohota puoli tuntia liinalla peitettynä. Kohottamisen jälkeen jaoin taikinan puoliksi ja leivoin kummastakin puoliskosta 10 sämpylää. Pellille laittamisen jälkeen annoin sämpylöiden vielä kohota sen aikaa kun lämmitin uunin 225 asteeseen. Sämpylät olivat uunissa noin 15 minuuttia.

Tomaattilisuke

Kuva
Tätä herkkua meillä nautittiin juhannuksena. Tässä on sekaisin tomaattikuutioita, mozzarellaa, kevätsipulia, balsamicoa, oliiviöljyä ja hitusen pippuria. Aivan ihana herkku grilliruokien lisukkeena.

Blogi

Omistan ison kasan reseptejä, voisin jopa sanoa keräileväni niitä. Reseptikirjoja löytyy meiltä vaikka kuinka paljon, ja sen lisäksi minulla on vihkosia ja kansioita täynnä reseptejä. Hyvin suurta osaa resepteistäni en ole edes kokeillut. Tästä tulee uusi ruokablogini, jossa kerron meidän perheen ruokailutottumuksista ja jaan hyväksi kokemiani reseptejä. <a href="http://www.bloglovin.com/blog/14270377/?claim=3sp8t5e74v4">Follow my blog with Bloglovin</a>