Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2018.

Amaryllis

Kuva
Ostin jouluksi valkoisen amarylliksen. Ensimmäistä kertaa muuten, tähän asti on aina ollut punainen amaryllis. Se kukki jouluna pienesti. Joulun jälkeen se alkoi puskea uutta nuppua. Pari viikkoa sitten oltiin lähdössä mökille, ja kukka näytti olevan juuri aukeamaisillaan. No eiköhän se ollut auennut meidän ollessa mökillä ja kaatunut samalla. Toinen varsista oli poikki. Pelastin tuon poikki menneen varen ruukkuun. Harmittaa vaan, että se ruukussa kukkii niin paljon nopeammin. Ruukussa oleva varsi alkaa olemaan jo kuihtunut ja ehjänä säilynyt on täydessä kukassa. Viime vuonna oli sama juttu, että amaryllis kukki kahteen otteeseen. Taisi joskus vielä pääsiäisen aikaan olla täydessä kukassa.

Tulppaanit parhaimmillaan

Kuva
Eilen satuin kävelemään Plantagenin ohi ja näin tarjouksen 3 tulppaani kimppua kympillä. En pystynyt kävelemään ohi. Muuten tänne ei kuulu mitään uutta ja ihmeellistä. Hiljaista rauhallista perhe-elämää.

Joulu korjattu pois

Kuva
Nyt on sitten meidän joulu korjattu pois. Tai ainakin melkein. Olohuoneen pikkuikkunassa ja keittiön ikkunassa on vielä jouluverhot. Keittiön ikkunassa on sydän ja parvekkeella on valot. Parvekkeen valoista sanoi miehelle, että minun mielestäni se voisi jäädä sinne pidemmäksikin aikaa. Täällä Helsingissä kun on ollut niin hirveän pimeää. Loppiainen oli jo viime viikonloppuna. Silloin otin kaikki tontut yms. pois ja kyntteliköt yms. Mutta kuusi me jätettiin vielä paikalleen. Riisuin kuusen äsken ja se ei vieläkään varissut. Se oli kyllä aika nuukahtaneen näköinen jo. Koskaan meillä ei ole ollut sellaista kuusta, jonka on voinut viedä rappuset alas näin siististi. Jos siitä jotakin irtosi, niin ne oli sellaisia isompia oksanpalasia. Neulasia ei ollenkaan yhäkään. Yhdessä kirjoituksessani kehuin kuinka hienosti koira on suhtautunut kuuseen. No eiköhän päivää tai kahta sen kirjoituksen myöhempää aikaa koira tajunnut, että hei meillähän on metsä kotona. Niin se kävi nostamassa k

Uusi vuosi

Kuva
Vuosi vaihtui taas. Meillä ihan rauhallisissa merkeissä. Illalla söimme fajitaksia. Minä oikeastaan neuloin lähes koko illan. Istuskelin koiran vieressä. Koira oli yllättävän rauhallinen. Meidän vanhalle koiralle uudet vuodet olivat aina painajaista. Se ei pystynyt ollenkaan rauhoittumaan. Tämä nuori veijari sen sijaan makoili ihan rauhallisena olohuoneen sohvalla ja kävimme illalla yhdessä lenkilläkin.