Kylmäsavulohikakku

Tämä ohje on alunperin Valion sivuilta, mutta tein siitä vähän omanlaisen version. Tämä on tehty halkaisijaltaan 26 sentin irtopohjavuokaan.




Pohja:
200 g hapankorppuja
75 g voita
1 dl maitoa


Täyte:
5 liivatelehteä
sitruunamehua
250 g kylmäsavulohta
2 dl kuohukermaa
400 g sitruunanmakuista tuorejuustoa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kermaviiliä
1 sitruuna
1 tl sitruunapippuria
½ dl ruohosipulia
½ tl suolaa


Pohjaa varten murskasin hapankorput laittamalla ne muovipussiin ja nuijimalla niitä lihanuijalla. Jätin palat suhteellisen isoiksi, mutta se ei lopputuloksessa mitenkään haitannut. Paloihin sekoitin maidon ja sulatetun voin ja sitten seos irtopohjavuoan pohjalle.

Täytteen valmistamisen aloitin laittamalla liivatteet kylmään veteen ja puristin sitruunamehun. Sitruunamehusta laitoin tilkan kattilaan liivatteita varten ja noin 5 desiä täytteeseen. Seuraavaksi viipaloin kalan pieniksi paloiksi ja sekoitin kalan joukkoon kaikki 3 tuorejuustopurkkia, kermaviilin, sitruunamehun, 1 tl sitruunapippuria, ½ tl suolaa ja ruohosipulisilppua. Viimeiseksi vispasin kermavaahdon ja lisäsin sen varovasti täytteeseen. 

Kun liivatteet olivat olleet noin 10 minuuttia vedessä sulatin ne tilkkaan sitruunamehua. Annoin seoksen ihan hitusen jäähtyä ja lopulta sekoitin sen kalaseoksen joukkoon. Ihan viimeiseksi koko seos irtopohjavuoalle ja jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää.

Alkuperäisessä ohjeessa kakku oli koristeltu lohiruusuilla, mutta itse jätin koristelut pois ja tarjosin sen sellaisenaan. Todella hyvää, mutta aika täyttävää.







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Savustettu nieriä

Joulukalenterin 18. luukku

Juhannusleipä tekeillä