Joulukalenterin 22. luukku
Vähiin käy ennen kuin loppuu. Tein eilen loppuun viimeiset joululahjat. Joulusiivous on vielä tekemättä, se jää huomiselle. Tänään meillä juhlitaan eilen 75 vuotta täyttänyttä isääni. Tein viimeisenä lahjana siskolleni suklaafudgea.
Suklaafudge:
100 g tummaa suklaata rouhittuna
2,5 dl kuohukermaa
4,5 dl sokeria
50 g voita
½ dl siirappia
rypsiöljyä voiteluun
Rouhi suklaa veitsellä pieneksi rouheeksi. Laita rouhe kattilaan kerman, sokerin, voin ja siirapin kanssa.
Kuumenna sekoittaen, kunnes seos alkaa kiehua ja sokeri on sulanut. Nosta lämpötilaa ja keitä noin 7 minuuttia.
Seos on valmista kun kylmään vesilasiin laitettu karkkimassa jähmettyy vedessä. Jos massa liukenee veteen, jatka keittämistä ja toista koe kunnes massa jähmettyy.
Anna seoksen vähän jäähtyä ja vatkaa sitä hetken aikaa sähkövatkaimella.
Vuokana noin 20x20 cm on hyvä. Ota pala leivinpaperia ja laita se vuoan pohjalle. Voitele leivinpaperi. Kaada massa vuokaan ja laita jähmettymään jääkaappiin noin 6 tunnin ajaksi. Leikkaa suupaloiksi.
Säilytä jääkaapissa.
Joulukalenterin toiseksi viimeinen luukku aukeaa huomenna aamulla. Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tähän jotakin.

Oolalaa, nam, näitä on pakko kokeilla :-) Mukaan kivaan arvontaan.
VastaaPoistanelliina (@)yahoo.com
Ainakin minä tykkäsin kovasti.
PoistaOi, mitä herkkua ♥
VastaaPoistapostin.tuomaa@gmail.com
:)
PoistaKivan näköisiä. Salli.moilanen35@gmail.com
VastaaPoistaKiitos
PoistaTuttuja herkkuja nuo fudget, itsekin joskus leiponut😋
VastaaPoistaMinulla tämä oli ensimmäinen yritys.
PoistaOi, olen tehnyt aiemmin lähinnä sellaisia kovia krokantteja lahjaksi ja omaan herkutteluun, mutta fudgea en vielä ikinä. Se ei ole mitenkään hirveän edullista kaupassa, joten näitä aion ehdottomasti kokeilla, kiitos vinkistä :) Ajattelin, että joukkoon voisi lisätä vaikka mantelilastuja tai jotain. Mitenköhän kauan tuollainen itse tehty fudge säilyy jääkaapissa..?
VastaaPoistaMukaan arvontaan tässä samalla :)
3rikatms(at)gmail.com
En osaa sanoa kuinka kauan säilyvät, mutta vähän skeptinen olen siitä, että tuskin kovin kauaan. Sekaan varmaan voi laittaa periaatteessa ihan mitä tahansa.
PoistaIhania! :)
VastaaPoistaminna1995(at)gmail.com
Noilla lähtee kyllä makeanhimo.
PoistaNamin näköisiä! Hyvää Joulua! ksefedini@suomi24.fi
VastaaPoista