Kinkkupiirakkaa synttäreille
Tällaisen suolaisen kinkkupiirakan tein synttäreille muutama viikko sitten. Se oli muuten ihan ehdotona suosikki juhlapäivässä ja loppui lopulta kesken.
Ainekset:
iso lehtitaikinalev
saunapalvikinkkua
puolitettuja minitomaatteja
Lisäksi
2 kpl kananmunaa
1 prk pekonn ja sipulin makuista ruokakermaa
1 prk valkosipuilla mautettua tuorejuustos
Annoin lehtitaikinan sulaa ihan kokonaan ja sen jälkeen kaulitsin sen leivinpaperin kokoiseksi. Minulla oli mukan Asperger-poikani, joka on kyllä täysi-ikäinen. Hän on kovin innokas auttamaan kaikissa leivonta- ja ruuanlaittojutuissa ja auttaa myös mielellään kotitöissäkin.
No pojan tehtävänänä oli pilkkua tomaatit puoliksi ja sen jälkeen leikkaa kinkkupieniksi paloiksi. Lopulta poisa sitten lisäsi kinkut ja tomaatit pohjan päälle
Itse tein sekoituksen kananmunasta, kermasta ja juustosta ja lisäsin sen pohjan päälle.
Koko ihanuus oli uunissa noin reilun tunnin ajan noin 200 asteessa.

Kommentit
Lähetä kommentti