Vihreää elämää ja tilaongelmia

Meillä taidetaan syödä loppukesä pelkkää vihreää. Puutarhapalstalta tulee salaattia enemmän kuin omiin tarpeisiin. Jokaisella palstakäynnillä tuon aina nipun salaattia ja niitä onkin sitten kiva rouskuttaa. Näin helteellä salaatti onkin oivallinen ruoka. Samalla on tullut esille jääkaappi/pakastin ongelmat. Meillä on kertakaikkiaan ihan liian vähän säilytystilaa.


Tänään kuivasin pinaattia. Pinaattiakin tulee suorastaan liikaa. Olen jo pakastanut sitä ja nyt kokeillaan sitten kuivaamista. Kuivasin kiertoilmauunissa noin 75 asteeessa reilun tunnin ajan. Aika vähän on tullut hyödynnettyä meidän kiertoilmauunia, mutta ainakin näihin kuivaamisiin se on ollut todella näppärä. Pinaatti oli yllättävän pahanhajuista, koko kodissa tuntuu leijailevan kuivatun pinaatin tuoksu.


Seuraavana olisi tillin vuoro. Olen jo pakastanut erän ja jos vielä laittaisi kuivumaan. Meillä on ihan liian pieni pakastin. Olen haaveillut erillisestä pakastimesta, mutta kun tuo jääkaappi/pakastin yhdistelmä on vielä toimiva niin ei ole raaskinut alkaa tekemään investointeja. Toisekseen sitten tulee tilaongelma, keittiöstä pitäisi ottaa pois yksi iso kaappi. Se mitä vähän olen päässäni ajatellut, en ole edes miehelle vielä puhunut, mutta olisiko ihan mahdoton ajatus, että työ/vierashuoneessa olisi joku pieni pakastin. Löytyykö teiltä keneltäkään lukijalta kokemusta pakastimen sijoitusta muualle kuin keittiöön.


Jos olisi erillinen jääkaappi/kylmäkaappi ja erillinen pakastin niin saisi paljon enemmän tehdä hillojakin.Raparperihillo on tämän vuoden hilloista ensimmäinen jota olen tehnyt. Kirjaan sen repeptin teillekin jossakin välissä luettavaksi. Minä olen muuten aina haaveillut sellaisesta Muumimamman kellarista, joka olisi täynnä herkkuja.









Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Savustettu nieriä

Blogin uudistaminen

Paksuneulanäytteessä