Pikkojouluissa

Vietimme työpaikan pikkujouluja hohtominigolfin ja ruokailun parissa. Olime minigolfaamassa Hohtogolf West Coastissa, jossa on kauhuteemainen rata. Minigolfaamassa olen ollut monta kertaa, mutta hohtoversiona tämä oli uutta. Ihan kivaa, vaikka ihan surkea olenkin. Olimme arponeet ryhmämme kahteen kolmen hengen joukkueeseen. Meidän joukkueessa oli kaksi rähmäkäpälää ja yksi hyvä pelaaja. :)



Golfaamisen jälkeen kävimme syömässä Grande Grill nimisessä paikassa mikä myös osoittautui ihan hyväksi kokemukseksi. Sen jälkeen olimme vielä lasillisella Belgessä. Sitten olikin jo aika tulla kiltisti kotiin nukkumaan kun seuraavana aamuna oli työpäivä.



Pahoittelut, että osa lukijoistani varmaan ehti nähdä, että tein eilen jotakin päivityksiä eiliseen joulukalenteriin. Olen nyt kaksi kertaa jo sekoillut noiden ajastusten kanssa. Joulukalenterini joka tapauksessa avautuu joulukuun ensimmäisenä päivänä eli sunnuntaina. Minulla alkoi tänään viikon loma, joten on hyvin aikaa nyt suunnitella koko joulukalenteri lopulliseen muotoonsa. Mukana tulee siis olemaan ihan tekstimuotoisia luukkuja, käsityöideoita, askarteluideoita ja leipomis/ruokaideoita.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Savustettu nieriä

Joulukalenterin 18. luukku

Juhannusleipä tekeillä