Mallasleipä



Ainekset:
1 l kiehuvaa vettä
3 dl kaljamaltaita
2 dl ruisjauhoja
2 dl kädenlämpöistä vettä
50 g hiivaa
2 tl suolaa
½ dl siirappia
2 dl kauraleseitä
n. 15 dl vehnäjauhoja



Ihan ensimmäiseksi sekoitin kaljamaltaat litraan kiehuvaa vettä ja näiden joukkoon ruisjauhot. Seoksen annoin turvota noin 3 tuntia. Seos näytti kaikkea muuta kuin herkulliselta.




Kolmen tunnin päästä lämmitin 2 dl vettä kädenlämpöiseksi ja liuotin siihen hiivan. Lisäsin suolan ja siirapin. Tämän seoksen lisäsin kaljamaltaiden joukkoon yhdessä kauraleseiden kanssa. Seuraavana vaiheea oli sitten vehnäjauhojen alustaminen taikinaan. Omaan taikinaan meni kyllä jonkin verran enemmän jauhoja kuin tuo 15 dl. Kun taikina oli alustettu valmiiksi, jätin taikinan kohoamaan puoleksi tunniksi.

Omat leipävuokani ovat aika pienet, ja tein lopulta neljä leipää. Ehkä olisi riittänyt kolmeen vuokaan. Vaivasin taikinan suunnilleen samankokoiseksi kuin vuoka on. Vuoat voitelin voilla etukäteen. 

Sitten vaan uuniin ensin 225 asteeseen noin 45 minuutiksi ja loppuvaiheessa vähensin lämmön 175 asteeseen ja annoin olla vielä 15 minuuttia.

Yksi leipä lähti meidän mukana mökille viikonlopuksi ja toisen leivän vein anopille. Kaksi muuta leipää sitten menikin pakkaseen. Tein tätä leipää ensimmäistä kertaa ja oli taas kyllä maultaan sellainen, että tätä voisi tehdä toisenkin kerran. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Savustettu nieriä

Joulukalenterin 18. luukku

Juhannusleipä tekeillä