Mokkapalat
Ainekset
3 kananmunaa
3 dl sokeria
150 g sulatettua jäähtynyttä voita
5 dl vehnäjauhoja
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl kahvia
1 dl maitoa
Kuorrute:
6 rkl kuumaa kahvia
50 g voita
4 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
3 rkl kaakaojauhetta
Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi ja lisää siihen jäähtynyt voisula. Yhdistä keskenään vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja vaniljasokeri sekä yhdistä kahvi ja maito. Lisää munavaahtoon vuorotellen kuivia aineita ja maitokahvia varovasti siivilän läpi. Tässä vaiheessa ei enää kannata sekoittaa kuin varovasti.
Jos pidät kahvin mausta, voit myös käyttää pelkkää kahvia tai vaihtoehtoisesti kahvin voi korvata maidolla. Itse käytän yleensä puolet ja puolet.
Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista uunin alatasolla 200 asteessa noin 15 minuuttia. Ota tämän jälkeen pelti uunista ja anna jäähtyä kokonaan.
Kuorrutusta varten sekoita kahvi ja voi keskenään. Lisää joukkoon vaniljasokeri, kaakaojauhe ja tomusokeri. Näistä tulee kiinteä massa, joka levitetään jäähtyneen mokkapalapohjan päälle. Lopuksi voit koristella vaikka strösseleillä suklaaseoksen.
Paloittele mokkapalat sopivan kokoisiksi ruuduiksi.
Kommentit
Lähetä kommentti