Tänään on joulukuun 7 päivä ja tasan kaksi vuotta on kulunut siitä kun minulta poistettiin kohtu. Päivää ennen jouluaattoa sain kuulla, että syöpä ei ollut levinnyt ja olen mitä todennäköisemmin parantunut kokonaan. Yksi kontrollikäynti on vielä jäljellä, mutta uusiutumisriski on kuulemma minimaalisen pieni. Muistan sanoneeni minulle soittaneelle lääkärille, että tämän uutisen jälkeen en tarvitse kyllä yhtään lahjaa. Se kahden vuoden takainen joulu vietettiin rauhallisissa merkeissä. Minä olin vielä suhteellisen kipeä leikkauksesta ja en jaksanut mitään isoa hössötystä. Ruoka oli mahdollisimman paljon valmisruokaa tai puolivalmisteita. Olimme sopineet etukäteen, että lapset eivät tule meille jouluksi. Viime joulua vietettiinkin sitten paljon isommissa merkeissä kun koti oli enemmän ja vähemmän koko ajan täynnä vieraita. Tätä tulevaa joulua lähdetään viettämään taas pienemmissä merkeissä. Pari päivää ennen jouluaattoa isäni täyttää 75 vuotta ja juhlimme porukalla silloin. Laps...
Joulu se vaan lähenee päivä päivältä ja minulla on hommat niin kesken kuin vaan voi olla. Tänään on onneksi ensimmäinen lomapäivä ja seuraava työpäivä on vasta uuden vuoden jälkeen. Ensimmäiset lomapäivät menee joulupuuhailujen parissa ja sitten toivottavasti jää aikaa rentoutumiseenkin. Tein pojalleni joululahjaksi villasukat kerrosrivinousulla. Ajattelin nyt jakaa teille miten tuota kerrosrivinousua tehdään. Vaikkakin moni käsityöläinen sitä on varmaan jo käyttänyt. Minun villasukissa on lähes poikkeuksetta aina ennen kantapäätä toinen pätkä resoria, joka auttaa siihen, että villasukka pysyy paremmin jalassa. Kerrosrivinousun ohje: 1. kierros: Neulo yksivärisellä langalla kaikki silmukat oikein 2. kierros: Ota nyt käyttöösi monivärinen lanka. Neulo monivärisellä langalla 2 silmukkaa oikein ja nosta seuraava silmukka neulomatta (valkoinen lanka). Toista tätä kierros loppuun, eli 2 oikein ja yksi nostettu silmukka. 3. kierros: Toista toinen kierros Toista kierroksia 1-3. ...
Vähiin käy ennen kuin loppuu. Tein eilen loppuun viimeiset joululahjat. Joulusiivous on vielä tekemättä, se jää huomiselle. Tänään meillä juhlitaan eilen 75 vuotta täyttänyttä isääni. Tein viimeisenä lahjana siskolleni suklaafudgea. Suklaafudge: 100 g tummaa suklaata rouhittuna 2,5 dl kuohukermaa 4,5 dl sokeria 50 g voita ½ dl siirappia rypsiöljyä voiteluun Rouhi suklaa veitsellä pieneksi rouheeksi. Laita rouhe kattilaan kerman, sokerin, voin ja siirapin kanssa. Kuumenna sekoittaen, kunnes seos alkaa kiehua ja sokeri on sulanut. Nosta lämpötilaa ja keitä noin 7 minuuttia. Seos on valmista kun kylmään vesilasiin laitettu karkkimassa jähmettyy vedessä. Jos massa liukenee veteen, jatka keittämistä ja toista koe kunnes massa jähmettyy. Anna seoksen vähän jäähtyä ja vatkaa sitä hetken aikaa sähkövatkaimella. Vuokana noin 20x20 cm on hyvä. Ota pala leivinpaperia ja laita se vuoan pohjalle. Voitele leivinpaperi. Kaada massa vuokaan ja laita jähmettymään jääkaappiin noin ...
Kommentit
Lähetä kommentti