Synttäreiden viettoa taas
Viikko sitten viikonloppuna juhlittiin yksiä synttäreitä ja nyt juhlittiin kaksia synttäreitä. Meidän elämähän on yhtä juhlimista. :) Meillä on aviomieheni kanssa syntymäpäivät peräkkäisinä päivinä ja nyt molemmat päivät sattui vielä viikonloppuun.
Näin aikuisiällä ei todellakaan tule juhlittua syntymäpäiviä mitenkään erityisesti. Etenkään kun ei ollut kyse pyöreistä päivistä. Täytin tänä vuonna 45 vuotta. Muistan kuinka kymmenen vuotta sitten syntymäpäivät oli todella rankka paikka. Ajattelin mielessäni kuinka olen jo todella lähellä neljääkymmentä. Nyt ei ollut mitenkään samanlaisia ajatuksia.
Päätin kuitenkin, että nyt on hyvä tekosyy pitää pienet kahvikutsut. Vieraina oli molemmat lapseni, vanhempani, siskoni ja mieheni äiti. Yleensä äitini on aina hoitanut täytekakkupuolen. Hän on ihan loistoleipuri ja hänen leipomusten rinnalla suorastaan nolottaa tehdä mitään omaa. Tänä vuonna päätin kuitenkin tehdä jotakin radikaalia ja tehdä itse täytekakun. Olen muistaakseni tehnyt vaan yhden täytekakun ikinä. Yleensä teen juustokakkuja. Rumahan tästä kakusta tuli, mutta ainakin se tuntui maistuvan vieraille.
Kakun lisäksi tein kinkkupiirakkaa ja mustikkatortun.

Kommentit
Lähetä kommentti