Joulu korjattu pois

Nyt on sitten meidän joulu korjattu pois. Tai ainakin melkein. Olohuoneen pikkuikkunassa ja keittiön ikkunassa on vielä jouluverhot. Keittiön ikkunassa on sydän ja parvekkeella on valot. Parvekkeen valoista sanoi miehelle, että minun mielestäni se voisi jäädä sinne pidemmäksikin aikaa. Täällä Helsingissä kun on ollut niin hirveän pimeää.



Loppiainen oli jo viime viikonloppuna. Silloin otin kaikki tontut yms. pois ja kyntteliköt yms. Mutta kuusi me jätettiin vielä paikalleen. Riisuin kuusen äsken ja se ei vieläkään varissut. Se oli kyllä aika nuukahtaneen näköinen jo. Koskaan meillä ei ole ollut sellaista kuusta, jonka on voinut viedä rappuset alas näin siististi. Jos siitä jotakin irtosi, niin ne oli sellaisia isompia oksanpalasia. Neulasia ei ollenkaan yhäkään.



Yhdessä kirjoituksessani kehuin kuinka hienosti koira on suhtautunut kuuseen. No eiköhän päivää tai kahta sen kirjoituksen myöhempää aikaa koira tajunnut, että hei meillähän on metsä kotona. Niin se kävi nostamassa kinttua kuusen juurella. Samana iltana oli tehnyt sen vielä uudelleen. Sen jälkeen kiellot kuitenkin meni perille ja koira pysytteli kaukana kuusesta.



Niin jouluhullu kuin olenkin, niin on se kuitenkin aina mukava korjata ne koristeet pois. Aika aikansa kutakin. Kohta voi jo alkaa suunnittelemaan jotakin keväisempää sisustusta. Koskas te muut ihmiset riisutte joulun pois kotoanne?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Savustettu nieriä

Joulukalenterin 18. luukku

Juhannusleipä tekeillä