Kirjastossa

Olen lukuhullu vai pitäisikö sanoa siistimmin lukutoukka. Onneksi meillä on loistava kirjasto aivan naapurissa. Sen lisäksi, että siellä on hyvä kirjavalikoima niin palveluita on muitakin. Loistava valikoima esimerkiksi lautapelejä. Kampanjana on aina säännöllisesti joku juttu. Esimerkiksi nyt siellä on lainattavissa erilaisia urheiluvälineitä koripallosta kahvakuuliin jne.


Tapahtumia on vaikka mitä. Olen käynyt säännöllisesti Novellikoukussa, jossa voi neuloa joko omaksi iloksi tai hyväntekeväisyyteen ja samalla kuunnella novelleja. Muitakin tapahtumia on. Kirjastossa käy esimerkiksi säännöllisesti kirjastokoira Fido, johon lapset voivat tutustua yhdessä Fidon omistajan ohjauksella.


Kirjastomme on aina täynnä lapsia. Sekin on hyvä juttu. Ennemmin kirjastossa vaikka pelaamassa tietokonepeliä kuin ulkona pahanteossa. Nykyajan kirjastossa on sekin kivaa, ettei siellä enää tarvitse olla hiiren hiljaa.


Meidän kirjastossa on myös omatoimipalvelu. Sopimuksen tehtyään kirjastossa voi käydä myös sen aukioloaikojen ulkopuolella. Tänään sunnuntainakin vietin kirjastossa pidemmän ajan. Kirjastomme on muutenkin koiraystävällinen, siis Fidon lisäksi. Vili oli tänään viimeksi mukanani kirjastossa.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Savustettu nieriä

Blogin uudistaminen

Paksuneulanäytteessä