Maailman paras bbq-kastike

Tässä on resepti maailman parhaalle barbeque-kastikkeelle. Tai ainakin minun mielestäni maailman parhaalle, voittaa kaupan kastikkeet mennen tullen. Kuva ei kyllä mairittele. Tästä yhdestä annoksesta tulee noin vajaa 2 desiä kastiketta. Tein kokeiluannoksen juhannukseksi ja nyt mökkiviikkoa varten tein tupla-annoksen.

Kastikkeeseen voi kokeilla erilaisia maustesekoituksia. Jälkimmäisellä kerralla laitoin tupla-annoksen valkosipulia ja 2 kuivattua chiliä. Seuraavalla kerralla ajattelin kokeilla jotain vähän yrttisempää versiota. Kastiketta voi käyttää nauhanlihan ja sianlihan marinoimiseen. Kokeilimme tätä mm. grilliluiden savustamiseen.

Kastikkeen säilyvyydestä en osaa sanoa mitään. Meillä tämä kastike on ollut niin suosittu, ettei se paljon ole jäänyt jääkaappiin seisomaan. Säilytys joka tapauksessa jääkaapissa.


Yhteen annokseen tulee:
1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
1 tl juustokuminaa
1 rkl oliiviöljyä
1 dl fariinisokeria
1 dl ketsuppia
½ dl balsamiviinietikkaa
½ dl soijakastiketta
1 rkl Worchestershire-kastiketta
2 tl chilijauhetta

Leikkasin sipulin todella pieneksi silpuksi ja samoin valkosipulin. Molemmat sipulit kuullotetaan kattilassa tilkassa oliiviöljyä. Tämän jälkeen kattilaan lisätään loput ainekset ja seosta keitetään reilu 5 minuuttia kunnes se muuttuu siirappimaiseksi.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Savustettu nieriä

Blogin uudistaminen