Mintturaita

Tänään meillä syödään intialaista ruokaa. Varsinainen ruoka on vielä marinoitumassa, mutta sitä varten tein juuri mintturaidan lisukkeeksi. Raitaan kai tavallisesti laitetaan luonnonjogurttia, mutta käytin tällä kertaa turkkilaista jogurttia. Sehän on vähänn paksumpaa, mutta ei kai tuo makunautintoa haittaa. Jogurtin sekaan lisään ripauksen sokeria ja suolaa, vähän chilijauhetta ja juustokuminaa, reilusti kuivattua minttua ja yhden pikkulusikallisen valkosipulimurskaa.

Yritin kaupasta etsiä tuoretta minttua, mutta kummassakaan lähikaupassa ei ollut. Edellisessä kodissa meillä kasvoi minttu takapihalla, ja sieltä oli kiva käydä poimimassa tarvittava määrä. Mutta onneksi minulla on iso pussi kuivattua oman (vanhan) pihan minttua kaapissa, joten käytin tähän sitten kuivattua minttua. Valkosipulin olisin myös laittanut tuoreena, mutta se oli päässyt loppumaan. En viitsinyt pelkän valkosipulin takia enää kauppaan lähteä, vaikka lähin kauppa onkin ihan vastapäätä.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Savustettu nieriä

Joulukalenterin 18. luukku

Juhannusleipä tekeillä