Joulukalenterin 20. luukku
Minun lempijoulukukkani on aina ollut hyasintti. Sen tuoksun takia. Vaikka se vähän ärsyttääkin nenää, niin hyasintin tuoksu on huumaavan kaunis. Hyasinttini on kyllä vielä niin nupussa, että näinköhän ne kukkii ennen joulua. Saati sitten amaryllikseni.
Tänä jouluna hankin ensimmäistä kertaa myös jouluruusun. Kauniin valkoisen kukan, johon ihastuin sen tarinan vuoksi. Kerron sen kohta. Todellisuudessa jouluruusu ei ole ruusu, vaan se on leinikki. Tämä menee ensi keväänä meidän puutarhapalstalle, jos vaan onnistun pitämään sen hengissä. Samoin hyasintit lähtevät puutarhapalstalle kasvamaan.
Jouluruusua on kutsuttu myös mustaksi pärskäjuureksi. Sitä on aikoinaan käytetty rohdoskasvina, jonka avulla saatiin aikaiseksi aivastuksia. Jouluruusun kasvatukseen menee puolitoista vuotta, ja se onkin vähän tavanomaista kalliimpi joulukukka.
Sitten siihen jouluruusun tarinaan. Kuulin itse asiassa tämän tarinan nyt vasta tänä syksynä. Madelon niminen tyttö tapasi Itämaan tietäjät, jotka olivat matkalla Betlehemiin ja lähti seuraamaan tietäjiä. Itämaan tietäjillähän oli mukana kultaa, suitsukkeita ja mirhamia. Mukaan oli liittynyt matkan varrella muitakin paimenia ja kaikilla oli jotakin tuomista. Tuomisina oli mm. hunajaa, kyyhkysiä ja hedelmiä. Madelon tyttö oli kuitenkin ilman tuliaisia. Tyttö oli köyhä, ei hänellä ollut antaa mitään. Hän yritti epätoivoisesti etsiä maasta edes kukkaa, mutta maa oli jäässä.
Enkeli näki Madelonin puuhat. Enkeli pyysi surullista tyttöä seuraamaan häntä tallin ulkopuolelle. Enkeli pyyhki siivellään lunta tytön jalkojen juurelta. Samalla hetkellä Madelonilta tipahti kyynel maahan ja kyyneleestä kasvoi jouluruusu. Enkeli ssanoi: "Nämä jouluruutut ovat paljon arvokkaampia kuin mikään mirhami, suitsuke tai kulta, koska nämä ovat syntyneet rakkaudesta". Madelon lahjoitti kukkakimpun Jeesus-vauvalle. Jouluruususta tuli joulunajan toivon ja rakkauden symboli.
Jouluruusuta on myös toisenlainenkin tarina. Jonkun luostarin munkki antoi aina luostarin puutarhassa kasvavia jouluruusuja ohikulkijoille. Nämä ruusut symboloivat rakkautta ja ystävyyttä.
Mikä on sinun lempijoulukukkasi? Osallistu arvontaan kommentoimalla. Joulukalenterin 21. luukku avautuu taas huomenna.

Hyasintti myös :)
VastaaPoistaTäytyy toivoa, että noi minun hyasintit alkaa kukkimaan kunnolla jo viikonloppuna. Nyt ovat liian pienellä nupulla vielä.
PoistaHyasintti on minunkin joulukukkani ja juuri tuoksun vuoksi.
VastaaPoistaklaara49@luukku.com
Se tuoksu on jotenkin tosi huumaavan ihana.
PoistaHyasintin tuoksuu kuuluu jouluun :)
VastaaPoistapostin.tuomaa@gmail.com
:)
PoistaAmaryllis. :) hiltuha(at)gmail.com
VastaaPoista:)
PoistaHyasintti myöskin täällä.
VastaaPoistahamalainentm@gmail.com
:)
PoistaHyasintti :)
VastaaPoistaminna1995(at)gmail.com