Joulukalenterin kahdeksas luukku

Nyt on aika avata joulukalenterin kahdeksas luukku. Tänään aiheena on joulutortut. Lähdin kokeilemaan tämän vuoden uutuustorttua, eli lumihiutaleen muotoisia joulutorttuja. Kovin kauniita niistä ei kyllä tullut, mutta maku oli hyvä.

Lumihiutaleen muotoista joulutorttua varten tarvitset tietenkin voitaikinaa ja luumumarmeladia. Tokin jokin muukin täyte käy ihan yhtä hyvin. Tämän muotoisessa tortussa ei kuitenkaan voi täytettä laittaa jokin suurta määrää.

Tekemisen aloitin ensin leikkaamalla voitakinalevyt neliöiksi ja laittamalla päälle nokareen luumumarmeladia.


Seuraavana neliöiden päät yhdistetään ja reunat tiivistetään yhteen. Neliöistä tehdään pyöreän muotoinen pallero, jonka tiivistetyt reunaosat jätetään palleron alapuolelle. Pallerot litistetään ohuiksi kiekoiksi.



Tämän jälkeen torttuihin leikataan viillot terävällä veitsellä. Ensin 4 viiltoa ja sitten näiden jokaisen neljän viillon väliin vielä toiset 4 viiltoa. Eli yhteensä kahdeksan viiltoa. Tortun keskiosaan tehdään peukalolla syvennyt.


Seuraavana kahdeksasta sakarasta muotoillaan sakarat. Kuten kuvasta näkyy niin miulla se taisi jäädä vähän vaan yritykseksi.


Sitten vaan uuniin 225 asteeseen noin 15 minuutiksi. Torttujen vähän jäähdyttyä päälle voi vielä sirotella tomusokeria ja ei kun nauttimaan.






Luumumarmeladin sijasta käytän useimmiten seuraavia täytteitä. Näistä ehkä suosikkini on guo granaattiomenahillo, se tekee tortusta todella kauniin joulunpunaisen. Myös viikunahillosta pidän oikeastaan enemmän kuin tavallisesta luumumarmeladista.

  • viikunahillo
  • vaniljakreemipohjalla luumumarmeladi
  • granaattiomenahillo

Olen tehnyt punaisesta paksusta huopakankaasta lasinalusia meille jouluksi käyttämällä mallina sydämenmuotoista piparkakkumuottia.




Oletko jo kokeillut tehdä näitä tämän joulun uutuustorttuja? Entä mikä on lempitäytteesi joulutorttuun? Kommentoi ja olet mukana villasukkien arvonnassa.

Joulukalenterin yhdeksäsluukku aukeeaa huomenna noin kello 9

Kommentit

  1. Olen tehnyt noita lumihiutaleita jo 100! Muutamat pikkujoulut oli viime- ja tällä viikolla, joten malli tuli tutuksi. Käytin niissä viikuna-, omenakaneli-, luumu- ja puolukka-karpalohilloja. Mielestäni parhaita olivat viikuna ja omenakaneli. Nautinnollista joulunalusaikaa!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Savustettu nieriä

Blogin uudistaminen